sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Viikon varrelta

Edellinen viikonloppu meni hyvässä seurassa mökkeilemässä Kuopion ulkopuolella. Ohessa hieman kuvasatoa tuolta reissulta. Harmittaa, että ei ole saanut hankittua järjestelmäkameraa, sillä kuvia tuli otettua toista sataa, mutta onnistuneita niistä oli vain muutama. Kunnon kameralla saisi tallennettua asioita aivan eri tavalla. Kuvissa esiintyy myös tulevan viikon ystäväni Jeppe ja Pörri. Olen menossa kissavahdiksi ystäväni luokse, saa nähdä, millainen sirkus siitä tulee. Unna kun ei ihan ymmärrä, miten kissojen kanssa pitäisi olla... Ja toisekseen tuleva ystäväni Pörri on surullisen kuuluisa karkaamisretkistään.


Auringonlaskun patsastelija

Rakastavaiset Lenni ja Unna hetken samassa kuvassa

Näistä tulisi kuulemma nättiä vauvoja... EI EI EI!

Pörri


Jeppe

Ketunleipää, käenrieskaa rinteet tulvillaan - mistä kummasta ne saivat jauhot taikinaan?

Rakkautta kumisaappaassa

Kuluva viikonloppu meni kotona toisen kaverin ja kaverin koiran kanssa. Laitettiin ihan ajan kanssa ruokaa, kun ensin saatiin päätettyä illan menu. Opin muun muassa sen miten pitkään portviini säilyy, mitä ainesosia vinaigretteen kuuluu ja että kananmunan valkuaisia ei kannata vatkata valmiiksi odottamaan marengin paistoa. Kaikesta sähläämisestä huolimatta saatiin hyvää ruokaa aikaiseksi ja käytiin syönnin päätteeksi lenkkeilemässä tihkusateessa yöllä.

Illan raaka-aineet, mitähän näistä syntyy?

Mojito kossulla, ilman rommia ja jäitä

Alkusalaatti

Sisäfilettä ja portviinimustaherukkasiirappia

Juureskakkua ja suppiksia

Browniepohjainen uunijäätelö
Uupunut vieras

Viikolla sain inspiraation ottaa ompelukoneen esille ja ompelin yhdessä illassa itselleni uuden koululaukun. Kaavoja minulla ei ollut, eikä oikein muutenkaan hajua, miten homma pitäisi tehdä, mutta laukun sain silti kasaan. Kangas on IKEAlta ja malli siis omasta päästä. En käyttänyt minkäänlaisia liimakankaita tai muita vahvikkeita, koska niitä ei ollut käsillä inspiraation hetkellä :)

Surrrrrrrr....

Kassin kyljet
Valmis kassi, sisällä taskut ja kaikki!

Kävin äsken moikkaamassa ohikulkumatkalla ollutta äitiäni ja mitäs hänellä olikaan mukanaan: mummun laittama kassillinen ihania herkkuja. Perunoita, porkkanoita, punajuuria, omenia, purjoa ja puolukoita. Nam! On taas ensiviikolla tarvikkeita, mistä kokkailla. Viimeaikoina ruoanlaitto on jäänyt kotosalla hieman vähälle, joten pitäisi sen suhteen ryhdistäytyä.

Luonnon antimia

Ai niin, tatuoinnista tuli ihan mahtava! Olen erittäin tyytyväinen jälleen kerran.. nyt vaan maltillista parantelua, että kuva säilyy kauniina jatkossakin.

Viimeaikaisten tapahtumien varjolla haaveilu maalle muuttamisesta on saanut uutta potkua. Moni muukin tuntuu olevan sitä mieltä, että minun paikkani ei ole kaupungissa vaan jossain ihan muualla. Saa nähdä, mitä talvi tai ensi vuosi tai seuraavat viisi vuotta tuo tullessaan ja mitä sitä oikeasti haluaa elämällään tehdä...

P.S. Tuo pöytä on kaikissa kuvissa, onkohan mun elämä jotenkin rajoittunut tuon pyöreän pöydän ympärille?

torstai 20. syyskuuta 2012

Syksyn säveliä...

Syksy on tullut ja väsyttää. Varmaan aika yleinen ilmiö, kun valo vähenee ja vesisateet lisääntyy (jos nyt kuluneesta kesästä enää lisääntyä voi). Syksyssä on kuitenkin paljon kaikkea hienoa, joka osittain liittyy tuohon pimeään ja vesisateeseen.

Vesisade on vain pukeutumiskysymys. Ennen olin aika nihkeä ulkoilmaihminen, mutta koiran myötä sitä on huomaamattaan alkanut nauttia ulkona olemisesta. Olen huomannut itsessäni omituisia intohimoja ulkoiluvaatteita kohtaan, olisipa kiva saada uusi tuulipuku ja uudet vaelluskengät. What!? Huonoissa vaatteissa vesisateessa lenkkeily nyt ei ole todellakaan kivaa, mutta kunnon varusteissa kelillä ei ole mitään merkitystä. Ja mikä parasta, vesisateella suurin osa ihmisistä jää sisälle, ja minä, epäsosiaalinen eläin, saan lenkkeillä koirani kanssa ihan kahdestaan. Voin päästää koiran irti lenkkipolulla ilman, että tarvitsee pelätä huutavia sauvakävelijöitä tai muita ei-koirallisia yksiköitä. Aurinkoisena lauantaina kello kolme on aivan turha yrittää lenkkipoluille irti olevan koiran kanssa, silloin siellä on kaikki muutkin.

Unna pääsi nauttimaan irtiolosta tällä viikolla Rauhalahden lenkkipoluilla, kun olimme aikaiseen liikenteessä. Aina kun neiti näkee jonkinlaisen vesilammikon, on siellä pakko käydä rypemässä. Pikainen pistäytyminen veteen/mutalammikkoon ja tämän jälkeen päätöntä rallia useita minuutteja ympäriinsä. Ja pyörimistä maassa. Mietin vain, millainen sorsakoira tuosta noutajasta tulisi, jos samanlainen sirkus pitäisi suorittaa jokaisen noudon jälkeen... Ja miten on tuon palauttamisen laita? Video on kuvattu kännykällä, joten laatu ei paras mahdollinen. Mutta luulen, että tästä saa kuitenkin aika hyvän käsityksen, mitä tarkoitan.


video


Samaisella lenkillä Unna hyppäsi rantakalliolta järveen eikä sitten enää päässyt samasta kohti ylös. Ei muutakuin koiraa kaulapannasta kiinni ja pienellä avustuksella neiti järvestä ylös. Lenkillä kohtasimme myös jäniksen, josta Unnalla ei kyllä ollut harmainta havaintoa. Minä näin jäniksen useaan otteeseen, kun se poukkoili edessämme, mutta Unna juoksi omaa ralliaan eikä tajunnut koko eläintä, onneksi.

Venerengas ja linssilude
Uitettu koira

Olen jo ehtinyt muutamana iltana polttaa kynttilöitä. Ah, ihanaa! En kuitenkaan ole vielä lukenut kirjaa viltin alla, vaan katsonut tietokoneelta Sons of Anarchya. Olen koukussa! Tämä koukuttaminen on saanut minut haaveilemaan television omistamisesta (edellisenhän Unna söi pentuna rikki, joten viimeiset puolitoista vuotta olen ollut televisioton friikki!). Jos joskus tässä syksyllä sattuisi olemaan sellainen olo, että lenkkeily vesisateessa ei kiinnosta (joo, joo, on se silti ihanaa!) voisi vain istua sohvalle (joka pitäisi muuten ehkä myös hankkia) ja katsoa telkkarista jotain hömppää. Telkkarihaaveilu johti myös siihen, että aloin harkitsemaan sohvapöydän rakentamista. Eihän sitä nyt kannata sellaista edullisesti ostaa edustamastani ruotsalaisesta tavaratalosta vaan rakentaa itse. Tarvitsisin vain hieman maalia, lasia ja trukkilavan. Niin, ja jotta tämä kaikki olisi mahdollista, Unna voisi oppia olemaan syömättä huonekaluja ja seiniä, jolloin voisin pitää sitä asunnossa irti sen yksinollessa. Mutta aina kannattaa haaveilla, arkisistakin asioista.

Viikonloppuna olisi tarkoitus lähteä kavereiden kanssa mökkeilemään. Ihanaa! Koirat pääsee riekkumaan yhdessä ja minä pääsen pois kaupungista ja viettämään mukavaa aikaa kaverien kanssa. Jospa tästä reissusta saisi kuvasatoa seuraavaan päivitykseen. Sitä seuraavana viikonloppuna olisi luvassa lisää laatuaikaa toisen koirallisen ystävän kanssa. Ja tätä ennen nahkaan pitäisi ilmestyä lisää mustetta <3

Suunnitteilla olisi tämän syksyn mittaan myös pienimuotoinen vaellus Varpaisjärvellä, Huuhkajankierros. Matkaa reitillä ei ole kovin paljon, mutta tulisipa lähialueen vaelluskohde tutuksi. Haaveissa olisi joskus lähteä Karhunkierrokselle, tai ainakin sille pienelle. Tai muuten vaan Lappiin vaeltamaan. Viimetalvena olin jo jossain vaiheessa pakkaamassa laukkuja ja lähdössä Lappiin etsimään itseäni (tai sitten vain töihin jonnekin kuppilaan blokkaamaan laseja) ja laskemaan mäkeä. Nyt kun olen katsellut Yleltä Peltsin Lappi -sarjaa, Lappi alkaisi taas houkuttelemaan. Saisikohan koulusta välivuoden ja karkaisi jänkhälle? Koira mukaan ja tunturimökkiin asumaan. Hmm. Aika hyvä shamaani minusta varmasti tulisi.

Maisemia Neulamäestä, ei ihan Lappi, mutta aika hyvä silti

Aika hyvin onnistuin kadottamaan kirjoituksen alkuperäisen ajatuksen, mutta väliäkös tuolla. Haaveissa olisi hankkia joku harrastus syksyn ja talven iloksi, nyt kun töitäkin on koulun takia vähemmän. Unnan kanssa käytiin loppukesästä agilityn jatkokurssi, joka meni melko samalla kaavalla kuin alkeiskurssikin. Tällä kertaa riesana ei ollut juoksut, vaan valeraskaus. Hormonihuuruinen pieni narttuni touhotti joka toisella treenikerralla ihan omiaan ja joka toinen kerta onnistui lähes hienosti. Mukava lajihan tuo olisi,  täytyy varmaan jossain vaiheessa katsella uusi treeniryhmä. Ellei sitten innostu kokeilemaan jotain uutta lajia Unnan kanssa. Hieman harmittaa, että sorsametsälle ei sujuttu tänäkään vuonna. Ampumaharjoittelu on edelleen suunnitteluasteella. Noutoa tietysti olisi voinut käydä jossain rantuuksilla kokeilemassa, josko sinne olisi joku haavoittunut lintu jäänyt.

Harrastusideoita otetaan siis vastaan, joko koiran kera tai ilman!



sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Luovuus tukkii

Toinen kouluvuosi on alkanut rytinällä. Ensimmäisen syksyn "kunhan tässä nyt vähän piirrellään"-meininki oli kaukana siitä, mitä uusi lukukausi toi tullessaan. Asiakasprojektit ja harjoitustyöt lävähtivät silmille ensimmäisten koulupäivien aikana ja paniikki meinasi hiipiä tulevaisuuden muotoilijan sisuskaluihin.

Toki on kivaa, että pääsemme tänä vuonna mukaan erilaisiin projekteihin ensimmäistä vuotta enemmän ja pääsemme elämään suunnitteluprosesseja todellisesti. Maalasin elämäni ensimmäistä kertaa. Akryylimaali, sivellin (Suvi ei, se ei ole pensseli), palettiveitsi.. Kääk! Kuitenkin räväkkä aloitus vuodelle pisti jo ensimmäisinä päivinä miettimään sitä, että onko sitä vieläkään oikealla alalla. Olisiko sittenkin jumppaohjaaja se minun kutsumusammatti? Vai äidinkielenopetteja? Psykologi? Hippi?

Luottamus omiin taitoihin on yhtä hutera kuin vasan jalat syntymän jälkeen. Hienoinen perfektionismi hankaloittaa tätä entisestään. Pitäisi kuitenkin muistaa, että aluillaan on vasta toinen vuosi muotoilijan opintoja eikä vielä tarvitsekaan olla valmis. Ei vielä kahdenkaan vuoden päästä. Että tällä alalla oppii jatkuvasti uutta ja taitoja tulee kehittää.

Olen ollut laiska. En ole piirtänyt kotona riittävästi. En ole hankkinut uutta konetta, joka jaksaisi pyörittää Photoshopia ja mallinnusohjelmia, en ole edes jaksanut kokeilla, toimisiko ne tällä seitsemän vuotta vanhalla kannettavalla. Anteeksi kaikki muotoilun jumalat. Harjoitus tekee mestarin.

Kaikesta huolimatta jotain on tehty ensimmäisen kolmen viikon aikana. Alla hieman kuvallista antia.

Mallinnusharjoitus "pullo"
Sikablock-Dodge
Dodgemankka, don't ask
Kauhistuksen hirvitys - ihmisen piirtäminen työn alla
Jossain tässä välissä ehdin askartelemaan hieman korvakoruprojektien parissa. Gormit-korvakorut onnistui hyvin, mutta en ole niitä vielä uskaltanut missään käyttää. Saapasversiot oli ihan syvältä, ne on liian massiiviset korviin ja huonossa asennossa (tästä rohkaistuneena kokeilen niistä seuraavaksi kaulakorua!). Korkokenkäkorviksista tein toiset versiot ystävälleni polttarilahjaksi, niihin jaksoin jopa askarrella jonkinlaisen "pakkauksen".

Gormit-korvakorut, kuka haluaa?

Kannat kattoon

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Tahdon!


Viime viikonloppu oli kyllä yksi kesän (tai syksyn) kohokohdista, sillä ystäväni meni naimisiin. Tämä ystäväni oli ensimmäinen kaveriporukastamme, joka on päässyt alttarille astelemaan. Itku tuli kirkossa jo siinä vaiheessa, kun kirkot ovet aukesi ja morsiuspari käveli käsikädessä alttarille. Olen vähän herkkä! Mutta tuollaiset ihanat rakkausjuhlat on nykymaailmassa vaan niin mahtavia.. Niin häissä kuin polttareissa tuli naurettua vedet silmissä ja kummatkin kinkerit muistaa varmasti pitkään. Erityinen kehu pitää kyllä antaa juhlien orkesterille, joka soitti tanssittavaa rockmusiikkia. Enpä ole koskaan ennen tanssinut häissä Iron Maidenin Trooperia tai Ozzy Osbournen Crazy Trainia! That's the way I like it!

Herra ja Rouva Jukka

Olin juhlissa edustamassa lapsuuden ystävän ja entisen kämppäkaverin roolissa. Sunnuntaina juhlista takaisin Kuopioon ajellessa muistelin aikaa, jonka asuimme kommuunissa morsiamen ja lukuisten muitten vaihtuvien ihmisten kanssa. Se kommuuni oli ensimmäinen asunto, jonne Kuopiossa muutin. Muuttaminen on ollut minulla aika usein tahdon asia. Ja olen tahtonut muuttaa usein.. Kommuunista tie vei viereiseen kaupunginosaan pieneen yksiöön, sillä tahdoin omaa tilaa. Tästä tahdoimme isompaan asuntoon vuoden asumisen jälkeen. Seuraava muutto ei ollut omasta tahdosta kiinni, sillä vuokranantaja tarvitsi kyseisen asunnon omaan käyttöönsä. Seuraava asunto oli suuri ja homeinen loukko, josta ainakin minä tahdoin pois. Muutto oli edessä upouuteen koskemattomaan kaksioon uudelle asuinalueelle. Seitsemän kuukauden ja elämänmuutosten jälkeen tahdoin tästäkin asunnosta pois ja tällä kertaa päädyin jälleen eri kaupunginosaan, pieneen yksiöön. Sieltä vasta tahdoinkin pois ja helvetin äkkiä (josta kerroinkin jossain aikaisemmassa päivityksessä). Päädyin tilanteeseen, jossa tahdoin maksaa itseni kipeäksi tästä nykyisestä asunnosta. Mutta tästä en tahdo ihan heti pois (ja tähän äiti sanoisi, että "ainakaan vuoteen"). Kelloniemi, Saarijärvi, keskusta, Puijonlaakso, Pappilanmäki, Männistö ja Särkiniemi. Monta paikkaa, joissa on tahto on kuljettanut tämän kahdeksan Kuopio-vuoden aikana. Ja täältä voisin tahtoa sitten joskus sinne lintukotoon, omaan pirttiin metsän keskelle. Nyt olo täällä on kuitenkin hyvä ja voi hyvillä mielin odotella syksyn hetkiä, jolloin kotona on erityisen kivaa olla... pimeää ja kaatosadetta, kynttilöitä ja kirjaa viltin alla.

Syksy, kynttilät, viltti ja hyvä kirja, onnea kotona

Häiden jälkeen olin yötä mummulassa. Häiden jälkeisenä aamuna oli puhetta aviopareista ja erilaisista toisiaan painottavista luonteista. Kuulin tarinoita Amaliasta, joka oli vaarini mummo. Amalialla, joka oli ollut pieni ja vahva nainen, tuntui olleen rautainen tahto ja häntä jopa pelättiin sen takia. Tarina kertoo, että Amalia oli ollut kova kyläilemään ja oli taittanut usein matkaa kävellen tai hiihtäen. Ollessaan jo vanha ja huonokuntoinen, yli 80-vuotias, oli veri vetänyt kylälle edelleen. Jonain talvena tuohon aikaan, Amalian mies, vaarini vaari, oli kieltänyt vaimoaan lähtemästä kyläreissulle, mutta Amalia ei ollut uskonut vaan vetänyt sukset jalkaan ja ajatellut livahtaa miehensä selän takaa kylälle. Amalian mies oli ollut hakkaamassa halkoja pihatien varressa, selkä tielle päin. Amalia oli luiskahtanut suksilla nurin juuri, kun oli ollut hiipimässä miehensä selän takaa. Hän ei ollut uskaltanut huutaa apua, mutta vaarini äiti ja muut tuvassa olijat olivat huomanneen Amalia-mummon kellottavan selällään tiellä, sukset jalassa. He olivat rientäneet nostamaan mummoa pystyyn ja siinä silmänräpäyksessä, kun sukset olivat maata koskettaneet, oli Amalia jatkanut matkaansa kylälle. Tahto on hieno asia!