maanantai 14. tammikuuta 2013

Vapaa-aikaa

Kevätlukukauden alkaessa oli ensimmäinen kouluviikko poikkeuksellinen. Ei kotitehtäviä eikä töitä! Pääsin nauttimaan sellaisesta kummallisuudesta kuin vapaa-aika. Tätä kummallista otusta on minun huushollissani näkynyt ainakin syksyn mittaan liian vähän, tosin omia valintoja osittain sekin.

Oli omituinen tunne, kun iltapäivällä koulun jälkeen oli aikaa lähteä koiran kanssa oikealle lenkille. Ja tehdä käsitöitä. Ja leipoa. Ja nähdä kaveria ja lenkkeillä koirakaverin kanssa. Tällaista arki pitäisi olla, niin puhtia riittäisi sitten siihen koulunkäyntiinkin ja työn tekoon.

Viime viikon projekteihin kuului siis edellisessä postauksessa olleet sohvatyynyt. Lisäksi loppuviikolla leivoin limejuustokakkua viikonlopun synttäreitä varten. Juustokakun ohje oli Mau!kas ruokablogista. Kokeilin kakkuun myös koristelua suklaalla eli pursotin suoraan kakun päälle valkosuklaata kirjoitustyllalla sekä leivinpaperille erilaisia ristikoita ja kuvioita, joita sitten nostelin kakun päälle. Ovat kyllä niin harjoituskappaleen näköisiä, että..




Osallistuin Hurtan järjestämään Designed For Your Hurtta -suunnittelukilpailuun. Kilpailussa oli tarkoituksena suunnitella jokin koiran vaate tai tarvike, joka helpottaisi elämää. Kilpailutyöni nimi on Carry Your Own -tarvikeliivi. Tartuin pitkästä aikaa koululla piirtopöytään (siis ensimmäinen kerta kurssin jälkeen!) ja sain kuin sainkin aikaiseksi jotain. Käykäähän äänestämässä! Kummasti löytyy inspiraatiota tehdä jotain tuollasta, mutta jos kyseessä on koulujuttu, niin antaapa olla.. tai ehkä sitten puhtia on vaan loman jälkeen vähän enemmän.


Vapaa-ajasta hullaantuneena sain tänään inspiraation leipoa perunarieskaa. Tai jotain sinne päin.. Rieskat ovat jäähtymässä ja ainakin testikappaleen perusteella (mitä nyt sormien välistä valuvan voin lisäksi maistoi) ovat ihan syömäkelpoisia. Vielä pitäisi jaksaa tekaista iltaruoaksi punaherukkavispipuuroa!



Viikonloppuna sujuttiin vihdoinkin ihmisten ilmoille syömään.. siis muuallekin kuin mäkkäriin. Yllätin itseni ja söin ravintolassa kalaa! Ei siis sitä iänikuista "kun nyt ollaan ravintolassa, niin syön kyllä pihviä" (vaikka se hyvää onkin!). Ruoka oli hyvää ja täyttävää! Pitäisi käydä enemmän ulkona :)





Selkä on edelleen kipeä, sain siihen diagnoosinkin. Koiran hyppy aiheutti nikamalukon, jota nyt pitäisi koittaa niksautella auki pyyherullan ja muiden liikkeiden avulla. Muutaman ensimmäisen päivän jumppa ei ole tuottanut kyllä minkäänlaista tulosta ja särkylääkettä on joutunut syömään jonkin verran.. eilinen luistelu ja mailan kanssa heiluminen ei ehkä auttanut asiaa. Salille kuulemma pitäisi mennä.. (vink vink sanoi fysioterapeutti).

Olen syyttänyt syksyn aikaan asuntoni sotkuisuutta siitä, että olen niin kiireinen, että ehdin käydä kotona aina vain pyörähtämässä. Mutta voi elämä, minkä siivon sitä nyt saa aikaan, kun on aikaa tehdä kotona kaikkea kivaa.. huh huh! Eli siivoamaan...

Ensiviikonloppuna luvassa enemmän ja vähemmän taas ohjelmaa.. katsotaan, mitä kaikkea ehtii :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti