keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Pipo päähän pakkasella..

Aamulla herätessä on ollut vielä kymmenkunta astetta pakkasta. Tästä(kin) insipiroituneena päätin kokeilla itse pipon ompelemista. Nykyään joka paikka on pullollaan värikkäitä, hupaisia ja muuten vaan ihania käsitehtyjä pipoja, mutta olin jo pidemmän aikaa jemmannut ryönäkaappiini askartelukaappiini sopivia t-paitoja projektia varten. Alun perin pipo piti tulla Iron Maidenin keikalta ostetusta paidasta, mutta kaavaa piirtäessäni totesin kyseisen printin olevan liian iso tähän projektiin. Joten jos joku jättipää haluaa Maiden-aiheisen pipon, täältä pesee [tai sitten jatkan paidan jemmaamista seuraavaa projektia varten].

Onneksi noita paitoja oli tarpeiksi muitakin ja loppujen lopuksi materiaaliksi valikoitui ystävän Thaimaan reissulta tuoma Ed Hardy-printti sekä toisen kaverin vanha vaaleanpunainen toppi. Ja tadaa - tällainen niistä syntyi... Ohjeen otin netistä, täältä.








Onneksi pipo on ohutta materiaalia, joten sitä voi käyttää pitkälle kevättä.. ja tätä menoa syksyyn saakka :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti