maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kesäloma vol 3.

Kesäloman viimeinen viikko jatkui samoissa reissauskuviossa kuin kaksi edellistäkin. Kotona ehdin koko kolmen viikon loman aikana nukkua ehkä kolme yötä. En ole myöskään siivonnut kolmeen viikkoon (enkä siivoa vielä tänäänkään, blogi goes first:) ). Painoakin on vissiin lomalla tullut jokunen kilo, sillä työhousut eivät meinanneet mahtua jalkaan. Ilmeisen onnistunut loma siis! :)

Alkuviikolla suoritimme aarteenetsintää maalla eli toisin sanoen kaivelimme aittoja ja navettoja, jotta löytäsimme minulle parvekkeelle muutaman laatikon yrttien kasvatusta varten. Saldo oli loppujen lopuksi aika heikko, mutta tutkimusretki sitäkin mielenkiintoisempi. Pitäisi koittaa tällä viikolla saada rehut ruukkuun...






Juhannukseksi sitten ajeltiin ystävien mökille. Ohjelmassa oli aika paljon syömistä.. Tein mökille myös kakkua. Edellisen viikonlopun onnistumisesta innostuneena [tai ehkä kuitenkin onnistumistani epäillen] tein kaksikin kakkupohjaa, joista toinen päätyi täytettäväksi, toinen pakastimeen. Väliin kaupan sitruunakiisseliä, mansikkahilloa, tuoreita mansikoita ja kermavaahtoa. Tuntui kelpaavan..








Koirat olivat toistensa seurasta varsin innoissaan. Valitettavasti Unna ei tästä päässyt juurikaan nauttimaan, sillä lukuisten kirosanojen saattelemana Unna vietti juhannuksen narun päässä. Joka kerta mökkireissun jälkeen koiran saa pestä, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Pojat sen sijaan pistivät ralliksi urakalla..







Ohjelmassa oli lisäksi uimista ja saunomista, nukkumista ja erilaisia urheilulajeja uimahypyistä, lentopallon kautta jalkapalloon ja frisbeetouhuihin. Itse onnistuin telomaan varpaani tuossa jalkapallossa, joten muut lajit jäi vähemmälle.. Keskityin lähinnä veltostelemaan ja valokuvaamaan.





Kuvat kertokoot puolestaan, runosuoni ei nyt oikein ekan työpäivän kunniaksi syki. Toisaalta ihan kiva olla taas töissä ja saada arkirytmiä kohdalleen. Mutta keli on kuin morsian ja ulkonakin voisi olla. Onneksi loppukesäksi on vielä muutamia reissuja tulossa, joten loman makuun pääsee vielä.

Juoksuohjelmaa jäljellä viikko, sunnuntaina edessä se pelätty 10 km. Ja sen suorituksen kunniaksi ehkä hieman kuohuviiniä.. Mutta se sitten, JOS jaksaa koko matkan juosta.

Mukavaa viikon alkua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti