tiistai 22. lokakuuta 2013

Inspiraatiota: Paola Suhonen

Tänään tapahtui jotain ihmeellistä. Koulussa tapahtui jotain, mikä kiinnosti ja inspiroi! No, kettuilut sikseen. Osallistuin tänään osana valinnaista kurssia luennolle, jonka piti IvanaHelsinki -brändistään tunnettu Paola Suhonen. Suhonen on vaatteiden lisäksi tehnyt vaikka mitä, klik klik.



Tuo aamuinen luento olisi saanut jatkua vaikka koko päivän, sen verran mielenkiintoista asiaa Paolalla oli. Uskomattomia sattumia elokuvakoulun parissa, rohkeita tekoja muotiviikoilla. Ei voi kuin ihailla. Suhonen puhui myös intohimosta tekemistä kohtaan, omasta maailmasta, joka jokaisella muotoilijalla tulisi olla kompassina uusissa projekteissa. En halua enkä jaksa tässä koko luentoa referoida, tuumaanpahan vaan, että mielenkiintoinen persoona ja paljon on saanut aikaiseksi. Tästä on hyvä jokaisen ottaa oppia ja etsiä itselleen se maailma, se kompassi, joka antaa tekemiselle tulta.



Inspiroitumisiin!

torstai 17. lokakuuta 2013

Tyypit

Olipahan eilen päivä. 

Tyypit oli kylässä ja päivä loppui hommien kanssa ihan kesken. Ensin pieni shoppailukierros Matkuksessa, sitten ruokaherkkukauppaan. Kotiin kakkua tekemään ja kokkaamaan. Kakkua ja elokuvaa [Viisi Legendaa, oli aika hyvä]. Nyt on mökissä hiljaista, tyypit lähti mummulaan. Koirakin nukkuu.



Ensimmäisessä kuvassa pikkuveljen näkemys puolikkaasta kakusta, toisessa pikkusiskon. Oli muuten uskomaton siivo keittiössä tämän operaation jälkeen :)

Lopuksi kuva vielä sympaattisesta muistikukosta, jonka sain pikkuveljeltä lahjaksi.


Loma jatkuu eli nyt kouluhommien ja pakkaamisen pariin. Pakkasin jo toissapäivänä kirjahyllystä kirjat ja pahvilaatikot loppui kesken. Laatikkoja siis metsästämään!

Ja mä lupaan pysyy maitona
 ja aina kokkaan koska
tomaatit on punaisia...

 

maanantai 14. lokakuuta 2013

Syysloman alkajaisiksi...

... ajattelin taas reipastua ja päivittää pikaisesti blogia. Kuten perinteeseen kuuluu, loma on buukattu täyteen ja tekemistä olisi ihan hurjana. Mutta nyt hetki koneella ja katsaus menneisiin viikkoihin.

Toissa viikolla nahistuin kotona flunssan kourissa, mutta silti viikonloppuna oli päästävä Viikatteen keikalle. Liputkin oli jo ennakkoon hankittu ja keikkaa odotettu viikkotolkulla. Töiden jälkeen siis pikaruoanlaittoa kotona ja ruokapöydän lähettäminen maailmalle [sain siis myytyä ruokapöytäni, joka olisi ollut muuton jälkeen ylimääräinen]. Sitten pikavisiitti kaverien luokse ja yhdeksäksi jonottamaan Henkan ovelle, että pääsee juuri siihen parhaaseen katselupaikkaan. Keikalta kuvia todella vähän ja nekin huonolaatuisia. Alkaa todellakin kameralaitteisto olla aika pahasti kehitystä jäljessä. Ja keikalla tuli keskityttyä lähinnä nauttimaan meiningistä. Ehkä hieman laimeampi keikka, kuin edellinen, sillä yleisö ei oikein vielä tuntunut riehaantuvan uuden levyn kappaleista, mokomat!


Viime viikko menikin sitten hoitaessa erinäisiä muuttoon liittyviä asioita. Uskomattoman paljon voi olla ihmisellä asuinpaikkaan sidottuja sopimuksia. Mutta nekin alkavat olla siis hoidossa. Muuten viikko meni koulun ja töiden välillä sinkoillessa. Stressi ei ole hellittänyt vieläkään. Viikonloppuna vuosipäivää juhlistaessa ajeltiin mummulaan koirien kanssa. Aamuinen sumu vaihtui syksyiseksi, mutta hienoksi ulkoilukeliksi. Koirat saivat juosta ulkona vapaana koko sen ajan kun me keskityimme syömään ja jutustelemaan. Oli muuten väsyneitä koiria. Ja itsekin uni alkoi maittaa jo ennen kymmentä, kun päästiin takaisin kaupunkiin. Ihana kuitenkin käydä maalla ja mummolassa <3




Tänään siis alkoi syysloma. Lomaa ehdin viettää ensin muutaman päivän yksin kotosalla [pitäisi kyllä tehdä sitä ja tätä kouluhommia], sitten puolen viikon maissa saan rakkaat pikkusisarukseni kylään. Saa nähdä, mitä ohjelmaa tyyppien kanssa keksitään :) Loppuloma meneekin sitten töissä ja muu aika varmaan jo muuttokamoja pakkaillessa. Pakkaaminen on aloittamista vaille valmis. Hankala vielä pakata mitään, kun muutama viikko pitäisi vielä koittaa elää täällä tavaroiden keskellä. Mutta varsinainen muuttoviikko on tiiviisti töitä ja koulussa jakson päättyminen, joten sille viikolle ei uskalla enää mitään jättää. Huh hei, tulee varmaan työntäyteinen loppukuu! Nyt kuitenkin muutama päivä lomaa, toivottavasti pääsee edes hetkeksi lomamoodiin. Tänään ohjelmassa vielä ainakin talvirenkaiden vaihto ja ehkä jotain askarteluja [oh my god, pakko se on sanoa!) joulua ajatellen :)


Lomailemisiin!

torstai 3. lokakuuta 2013

Pipoa pukkaa

Jo toinen sairastelupäivä edessä. Päätin kuitenkin jäädä vielä kotiin huilaamaan, jos sitä kerrankin koittaisi parannella rauhassa. Aamulla lämpö melkein pakkasen puolella, mutta iltapäivään mennessä oli jo noussut lähemmäksi kuumerajaa. Muuten olo hieman reippaampi kuin eilen. Jännä, että se tuo lepo taitaa oikeasti auttaa [no s***, Sherlock!]

Tänään taas oli eräs taho aktivoitunut muuttoasiastani. Nyt vuorossa sähköyhtiö, joka soitteli ja tiesi uuden osoitteenkin. On ne jumalauta tehokkaita! Minä esitin vain tyhmää naista ja jätin asian tuon miehen huoleksi :) Mikähän taho seuraavaksi soittaa?

Saikkupäivän ratoksi tein vaihteeksi yhden pipon. Kirpparipäivästä ostettu lasten Kotiteollisuus-paita ja minun vanha t-paita fuusioituivat miehen pipoksi. Sama kaava kuin edellisessä pipossa, mutta erilainen kangas ja piposta tuli hieman pieni. Myös pienenpieni lasten paita oli vähän niukka materiaaliksi ja harmikseni logo jäi osittain saumojen alle. Joten Kotiteollisuus-paidasta tuli Kotitelisuus-pipo ja printtikin hieman levisi saumoja silittäessä. Sellainen versio tällä kertaa..  :)






Nyt kanakeitolle ja kaukosäätimen kanssa viltin alle! Jospa sitä huomenna jo kouluun...

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Keitto kuumeeseen

Asuntoasian ratketessa onnellisesti ja toivotulla tavalla, päätti elimistö antaa periksi jo viikon kyteneelle taudille. On jotensakin väärin, että juuri kun on lopettanut jonkun asian stressaamisen ja olo on helpompi, iskee joku pirun pöpö ja olo on taas surkea. Miksi oi miksi koskaan ei voi nauttia vain?

Tuikku murheeseen ja kanakeittoa kuumeeseen. Tällä vanhalla reseptillä päätin itsekin itseäni lääkitä [paitsi tuon ekan vaiheen skippasin kyllä]. Ennen sai kaupasta valmista ja varsin hyvää kanakeittoa, mutta eipä se enää tällä ruokavaliolla olekaan sallittujen listalla. Joten keittoa väsäämään. Kaipasin kyllä tänään taas niin kovasti sipulia ja valkosipulia [ja katsoessani Koko Suomi leipoo-sarjaa kaikkea mahdollista jauhosokeriherkkua].

Kanakeitto

Maustamatonta kanaa
Paprikaa
Porkkanaa
Kesäkurpitsaa
Riisinuudelia
Currya
Tuoretta inkivääriä
Caynnepippuria
Vettä
Kasvislientä
Soijakastiketta


Jotenkin epämukavaa ottaa asunnonkatsojia vastaan, kun on itse muhinut sisällä koko päivän ja naama on punainen niistämisestä. Asunto on kyllä siisti, mutta asukas aika kulahtanut. Ja huomisen koulupäivän suhteen täytyy vielä illalla tehdä tarkastusmittaus, onko sitä koulukelpoinen vai ei. Njääh. 

Tänään olisi päässyt Unnankin kanssa jo ihan oikeasti lenkille, mutta nyt on kyllä lenkkeilyhalut menneet. Sisällä paleltaa tuplavaatetuksesta huolimatta ja henki kulkee huonosti. Ja ihan oma vikahan tämä taas on. Olisi voinut tahtia hiljentää jo vähän aikaisemmin, mutta...

Jotain positiivista tähänkin päivään. Kela on tehostanut palveluaan ja soittivat sieltä tänään, että olet kuulemma muuttamassa, muistathan tehdä muutosilmoituksen Kelaan. Juu-u, eilen tein vuokrasopimuksen. Olipas nopeaa toimintaa!

Jadkan däällä niisdämisdä!

tiistai 1. lokakuuta 2013

Polku lähemmäksi metsää

Viikossa on tapahtunut paljon, hienoja, ihania ja isoja asioita. Ja sitten sitä normaalia syksyarkea, flunssaa ja uupumusta.

Koulussa on pakerrettu edelleen tulevaisuusasioiden kanssa. Onneksi välillä pääsee hengähtämään (tai no, ihan täyttä työtä, verta ja hikeä se kyllä on) kuvallisten aineiden parissa. Viikon kuvasaldo onkin niukka ja käsittelee lähinnä tätä koulun visuaalista puolta. Töissä mielenkiintoisia koulutuksia ja kampanjahulinaa.



Hulinaa kerrakseen. Unna kävi tänään tikinpoistossa. Hienosti sanoivat haavan parantuneen ja päästiin vihdoin ja viimein tötteröstä eroon. Neiti on nukkunut koko illan nenä omassa pyllyssään kiinni, ihan varmaan vaan siitä ilosta, että sinne taas ylettää :) Ja minä olen siivonnut, siivonnut ja siivonnut. Muuttanut Unnan residenssin olohuoneen puolelle, imuroinut ja pyyhkinyt pölyjä ja vaihtanut lakanat. Ei enää koiran hajua makkarissa! Kovia kokenut tötterö muutti Ajokoiran päähän.


Siivoamiseen on kyllä toinenkin syy. Nimittäin asuntonäyttö huomenna. Joutunee vissiin päivittämään tuon Polulla kulkijan piakkoin uuteen uskoon. Polku kulkee ehkä hieman lähemmäksi metsää. Kaksio vaihtuu marraskuun alussa kolmioon, paikkakunta parikymmentä kilometriä pohjoiseen ja kanssamme asuu jatkossa myöskin muru ja Niila :) Sisustuskuvia tuskin tulee kovin paljoa laitettua enää tästä asunnosta, kunhan pahvilaatikot valtaavat piakkoin nurkat. Mutta jatkossa on enemmän neliöitä, joita voi täyttää kaikella ihanalla [roinalla ja romppeella] ja käytännöllisellä. Olen ihan hirvittävän tohkeissani! Blogissa saattaa olla hiljaista kaiken tämän tekemisen keskellä, mutta yritän parhaani mukaan kerran viikossa päivittää tilannetta.

Täältä tähän, uudet tuulet puhaltaa!