perjantai 27. kesäkuuta 2014

Ihan pellossa! eli maalaiseloa ja matonpesua

Eilen ajelin heti aamusta mummulaan matonpesuun ja keli olikin mitä mainion siihen puuhaan. Aurinko paistoi koko päivän, joten mattojenpesun jälkeen ehdin riekkua koirien kanssa heinäpellossa, syödä paistettua kalaa ja katsella mummun kanssa valokuvia.

Sen enemmittä puheitta mennään eilisen päivän kuvasaldoon :)




Ja sitten siihen pelto-osuuteen.. hulluksi kai voisi joku luulla, kun hypin, pompin ja kyykin heinäpellossa siihen malliin, että välillä koirat tuuppasivat minut selälleen heinikkoon. Mutta sekä minulla että koirilla oli mukavaa..







Lopuksi Unna kävi uimassa ja Niila reippaana odotti rantavedessä, jotta voisi välittömästi varastaa lelun, kun Unna alkaa ravistelemaan itseään..


Oli taas ihan mielettömän ihana ja hyväntuulinen päivä maalla! Pitihän sitä kotiinlähtiessä käydä taas hakemassa täydennystä takapihan tarhaan. Mukaan tarttui jälleen muutama kurpitsantaimi, raparperipuska sekä hieno puinen laatikko, johon istutin yrttejä.

Viikonloppuna onkin sitten loman kaksi viimeistä päivää ja maanantaina paluu töihin. Loma on ollut kuitenkin todella onnistunut alkukankeuksien jälkeen, joten jospa sitä virtaa riittäisi töissäkin. Ja näytti työvuorolistassa olevan hurjasti tunteja ensiviikolle, sillä maanantain olen töissä ja heti tiistain ja keskiviikon vapaalla. Kevyt paluu siis töihin, en valita! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti