Kekriä kohden

Päivitykseni alkavat toistamaan toisiaan, mutta siitäkin huolimatta esittelen mitä vaatimattomille viljelyksilleni tällä hetkellä kuuluu :)

Kesä alkaa taittumaan syksyksi, sen haistaa jo ulkona aivan selvästi. Jotenkin tuo syksyn tuoksu tekee minut aina alakuloiseksi, vaikka rakastankin syksyä. Syksy on tunnelmallista aikaa. Lähenevä syntymäpäivä vetää vuosi vuodelta mietteliäämmäksi ja pimeinä iltoina saa kaivaa kynttilät esille ja istua sohvan nurkassa kuuntelemassa sadetta [tai voisi, jos voisi polttaa kynttilöitä polttamatta yhden pitkäkarvaisen collien turkkia ja käyttämättä samaista koiraa ja sen "siskoa" lenkillä vesisateessa].

Syksy on kuitenkin myös äärettömän rikasta aikaa. Luonto on koko kesän käyttänyt voimiaan, jotta syksyllä olisi satoa, jota korjata ja jolla me asukit pärjätään talven yli. Ennen vanhaan syksyllä, mikkelinpäivästä pyhäinpäivään, vietettiin kekriä, joka on sadonkorjuun juhla. Juhlan ajankohta saattoi vaihdella sen mukaan, miten tärkeimmät syystyöt oli saatu päätökseen. Itseäni kekri, kuten myös heinäkuun puolessa välissä vietettävä karhunpäivä, vanha juhannus, keskikesän juhla, viehättävät enemmän kuin nykyiset vastineensa juhannus ja halloween. Ehkäpä tänäsyksynä juhlitaankin kekriä..

Jo lapsena sain nauttia luonnon antimista niin paljon kuin tahdoin. Kotona meillä oli kasvimaa sekä kasvihuone, jotka tuottivat satoa omiin tarpeisiin. Marjassa käytiin porukalla joka syksy. Mummula oli tuolloinkin luonnon aarreaitta, josta sai lisää herkkuja, jos kotivarat oli käytetty loppuun. Muistan ala-asteella meillä koulussa olleen jonkinlaisen sadonkorjuupäivän, jonne jokaisen piti viedä jotain ajakohtaista. Minulla oli mukanani mm. porkkanoita, karviaisia, herneitä, rukiin ja kauran tähkiä ja mitähän muuta vielä. Muistan luokkatovereitteni ja opettajien ihmetelleen tätä määrää. Mutta minulle se oli ihan normaalia :)

Palatakseni vielä karhunpäivään, laitan kuvan taulusta, joka koristaa olohuoneemme seinää. Sain kuvan äitiltäni karhunpäivänä, kun olimme lomamatkalla Savonlinnassa. Läheiseni tietävät, että karhulla on minulle muutenkin erityinen merkitys..

Seuraavassa kuvassa on raparperimehua, Ruususen juomaa, jota tein muutama viikko sitten. Jääkaapissa oli mummulasta tuotuja raparpereja, joita jatkoin takapihalla nuokkuneesta puskasta. Ja kuinkas ollakaan, muutaman kituisen lehden pois revittyäni paikalle alkoi nousta humisten uusia varsia. Luulin, ettei satoa tänä vuonna olisi tullut, mutta yllätyin positiivisesti.

Minua instagramissa seuraavat ovat jo nähneetkin kuvia kesäkurpitsasta, joka ponnistelee satoa sangoissa. Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kurpitsa on ehtinyt jo noin kahdenkymmenen sentin mittaan. Kohta on aika korjata se talteen.

Samoin chili tuntuu viihtyvän takapihalla. Palkoja on yhteensä varmaan yli kaksikymmentä. Kaikki vielä toistaiseksi vihreitä. Kun muistaisi kysyä anopilta, oliko hänellä tietoa, minkävärisiä niiden pitäisi kypsänä olla. Chilin lisäksi sain viime viikolla kokea suurta riemua, kun tajusin, että kaksi taimista olikin paprikaa. Tai ainakin vihreät raakileet ovat muodoltaan aivan erilaisia kuin chilit.

Ruohosipuli tykkäsi siirrosta ruukusta maahan, vaikkakin karvatassut ovat ravanneet [ja syöneet] puskan yli monta kertaa. Basilika ja oregano viihtyy kasvatuslaatikossa. Sitruunamelissa ja rosmariini (kaupasta ostettu) ovat villiintyneet kasvamaan. Ja laatikossa kasvava timjami pääsee taas maustamaan spelttisienirisottoa [käytin viimesyksyisiä kuivattuja kantterelleja], joka on juuri hellalla porisemassa. Jaksoipa jopa keväällä istuttamani rosmariini pukata muutaman varren, vaikka kyllästyin sitä odottamaan ja tinttasin basilikan kylvöksen päälle kesällä.

Tältä näyttää minun puutarhassani. 

Ja miettikääpä sitten, jos olisi oma talo ja oikea puutarha :)

Ps. Mitä tykkäätte uudesta bannerikuvasta? 

Pps. Muutaman viikon takaisia tunnelmia. Meikäläisen voi nähdä vilaukselta tässä.