torstai 11. kesäkuuta 2015

Lauma kasvaa?

Laumassamme on uusi jäsen, pian kahdeksanvuotias Ässä-dalmatialainen. Ässä tuli viime sunnuntaina meille harjoittelemaan olemista ja elämistä Unnan ja Niilan kanssa ja jos kaikki menee hyvin, Ässä saattaa muuttaa meille kokonaan.
 
Koirat ovat tulleet hienosti toimeen keskenään. Tietenkin jotain pieniä jännitteitä on välillä ollut, sillä uuden koiran tulo kuvioihin yrittää tottakai sekoittaa jo opittuja tapoja ja arvojärjestystä. Unna on ollut todella rauhallinen, muutaman kerran yrittänyt riehaantua leikin ohella hieman liikaa. Niila mökötti muutaman päivän, kun ei saanutkaan enää loistaa yksin kaikkien lellikkinä, mutta nyt alkaa jo näyttää sille, että nämäkin kaksi urosta alkavat tutustua toisiinsa.




On jännää, miten nopeasti koiraan voi kiintyä. Jo nyt vajaan viikon jälkeen tuntuisikin kummalliselta, jos töistä kotiin tullessa vastassa olisikin vain kaksi koiraa. Kolmen koiran pyörivä rakkaushäröpallo saa väkisinkin hyvälle tuulelle :)

Toivotaan, että Ässän kotiutuminen sujuu hyvin jatkossakin ja saisimme siitä uuden pysyvän jäsenen tähän koiraperheeseen.

 Tervetuloa Ässä!

~Upsa~


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti