sunnuntai 2. elokuuta 2015

#soiniset2015

Voi herramunjee minkälainen päivä oli eilen! Eilen juhlittiin ihanien ystäviemme Emman ja Timon hääjuhlaa. Varsinainen vihkiminen tapahtui jo tammikuussa Kuopion maistraatissa, mutta eilen koitti the päivä, kun oli bileiden vuoro :)

Juhlat alkoivat parin kotona klo 14 sukulaisten kanssa, itse sain kunnian olla paikalla jo tuolloin valokuvaamassa ja juhlimassa, vaikka en sukua olekaan. Morsian on lapsuudenystäväni, olemme tunteneet toisemme aivan vauvasta saakka [ja olemme hääparin ihanan tyttären kummeja] <3







Illalla oli sitten varsinaisten bileiden vuoro. Kaaso ja bestman itkettivät vuorotellen morsianta ja hääväkeä, jonka jälkeen ohjelmassa oli morsiuskimpun ja sukkanauhan heitto. Paljussa porisi veden lisäksi suurin osa miesvieraista, naisten keskittyessä muihin puuhiin. Illan pimetessä istuskeltiin grillin ääressä ja kuunneltiin musiikkia! Täydellinen juhlapäivä!














Kiitos kaasolle ja bestmanille onnistuista juhlista 
ja valtavan paljon onnea Emma ja Timo <3

~Upsa~

Ps. Kohtalaisen hankala valita 580 kuvan joukosta muutamia tähän postaukseen. Olisin halunnut julkaista kaikki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti