perjantai 23. syyskuuta 2016

Omalla pihalla

Edellisessä kirjoituksessa kerroin, että kasvimaa on tuottanut satoa huonosta hoidosta huolimatta. Laitettiin keväällä siis tuonne marjapuskien luokse kasvatuslaatikoita, niitä trukkilavojen kauluksia ja tilattiin niihin ökykallista promultaa. Ilmeisesti tämä investointi ja mullan rikastaminen vielä kompostilla oli hyvä ratkaisu, sillä satoa kasvimaalta on tullut, vaikka istutuksen jälkeen se jäikin aika oman onnensa nojaan.






Joskus keväällä haaveilin, että jospa vauva olisi hyväuninen ja nukkuisi vaunuissa päiväunia, jotta saisin touhuta ulkona ja kasvimaalla. No, tämä skenaario on toteutunut vasta tällä viikolla, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kesällä keräsin herukoita Aapo rintarepussa ja illalla, kun herra oli saatu unille, juoksin laittamaan harsoja paikalleen penkkien päälle. Porkkanatkin harvensin vasta ihan muutama viikko sitten, mutta taitaa tuolta silti satoa tulla.









Kurpitsat on kerätty saunaan pakkasen suojaan, sekä kesäkurpitsa että perinteinen oranssi kurpitsa tuottivat hyvin satoa, koristekurpitsasta puhumattakaan. Porkkanat ja mustajuuret on vielä maassa. Pihalla kukki kesällä kauniisti syreeni, pihlaja ja pioni. Lisäksi teimme kukkapenkin, jonne sain istutettua keväällä saamani äitienpäiväruusut. Ehkä ensikesänä hienoille Hai-saappaille on muutakin käyttöä kuin koiran tyynynä toimiminen ja ehkäpä ensikesänä kasvimaalla apuna häärii tuo pieni mies jo oman lapionsa kanssa :)





~Upsa~

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Hääjuhla

Hei taas täältä vauvaelämän syövereistä. Onhan tuosta edellisestä julkaisusta kulunut aikaa kaksi kuukautta jo :) Nyt kuitenkin hetkinen aikaa itselle ja blogin kimppuun.

Heinäkuun viimeinen lauantai juhlimme hääjuhlaamme sukulaisten ja ystävien parissa täällä Koivusaaressa, kyläyhdistyksen tiloissa Riihirannassa. Paikalla oli noin 60 henkeä, tiukasti rajattu porukka läheisimpiä. Keli oli kuin morsian [ehe ehe], sillä päivällä aurinko porotti niin, että avioliiton siunaamisen aikana nahka sai uuden värin ja myöhään illalla ukkonen paukkui.




Juhlien järjestelyssä saimme apua kaikilta sukulaisilta ja vierailta ja ilman heidän apuaan juhlat olisivat varmasti jääneet juhlimatta. Isäni puolisoineen valmisti ruoat toiveideni mukaan, ystävä, anoppi ja mummo leipoivat. Ohjelmaa häihin saimme musikaalisilta vierailta ja siivouksessa apuna hääri iso joukko vielä seuraavana päivänäkin. Valokuvatkin juhlista ovat vieraiden käsialaa. Mekko on teetetty minulle Riikan kotiompelimossa. Iso kiitos vielä kaikille avusta!




Juhlapäivä alkoi valokuvauksella, kun valokuvaaja Iita Sillanpää kävi ottamassa viralliset potretit pihassamme. Kuvauksen jälkeen siirryimme juhlapaikalle muutaman kilometrin päähän, jossa ensin oli avioliiton siunaaminen. Tämän jälkeen appeni piti puheen ja siirryimme syömään. Välillä seurusteltiin [podettiin nestehukkaa, migreeniä ja syötettiin vauvaa], kahviteltiin, otettiin Photobooth-pisteellä kuvia, paljuiltiin ja saunottiin. Perinteitä mukana oli kimpun ja sukkanauhan heitto sekä kakun leikkaus.



Lopuksi vielä muutama virallinen kuva. Kuvia lisää löytyy Iitan sivuilta. Olen todella tyytyväinen kuviin ja onnellinen siitä, että omassa pihassa voi tällaisia kuvia saada.




Kiitos kaikille mukana olleille, juhla oli ikimuistoinen! <3


~Upsa~

PS. Kamalasti olisi kaikkia kuulumisia,  mutta niiden aika on sitten joku toinen kerta. Nyt pikapäivityksenä: Kesällä juhlittiin myös toisia häitä Imatralla. Aapo on ensiviikolla 5 kk ja nukkui tänään 3,5h päiväunet [historiallista!]. Kesäinen kasvimaa tuotti hyvän sadon ilman hoitoakin. 

Palataan asiaan ehkä ensi keskiviikkona. Keskiviikko on isin ja Aapon yhteinen päivä ja äiti saa huilata :)