perjantai 23. syyskuuta 2016

Omalla pihalla

Edellisessä kirjoituksessa kerroin, että kasvimaa on tuottanut satoa huonosta hoidosta huolimatta. Laitettiin keväällä siis tuonne marjapuskien luokse kasvatuslaatikoita, niitä trukkilavojen kauluksia ja tilattiin niihin ökykallista promultaa. Ilmeisesti tämä investointi ja mullan rikastaminen vielä kompostilla oli hyvä ratkaisu, sillä satoa kasvimaalta on tullut, vaikka istutuksen jälkeen se jäikin aika oman onnensa nojaan.






Joskus keväällä haaveilin, että jospa vauva olisi hyväuninen ja nukkuisi vaunuissa päiväunia, jotta saisin touhuta ulkona ja kasvimaalla. No, tämä skenaario on toteutunut vasta tällä viikolla, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kesällä keräsin herukoita Aapo rintarepussa ja illalla, kun herra oli saatu unille, juoksin laittamaan harsoja paikalleen penkkien päälle. Porkkanatkin harvensin vasta ihan muutama viikko sitten, mutta taitaa tuolta silti satoa tulla.









Kurpitsat on kerätty saunaan pakkasen suojaan, sekä kesäkurpitsa että perinteinen oranssi kurpitsa tuottivat hyvin satoa, koristekurpitsasta puhumattakaan. Porkkanat ja mustajuuret on vielä maassa. Pihalla kukki kesällä kauniisti syreeni, pihlaja ja pioni. Lisäksi teimme kukkapenkin, jonne sain istutettua keväällä saamani äitienpäiväruusut. Ehkä ensikesänä hienoille Hai-saappaille on muutakin käyttöä kuin koiran tyynynä toimiminen ja ehkäpä ensikesänä kasvimaalla apuna häärii tuo pieni mies jo oman lapionsa kanssa :)





~Upsa~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti